töihin satelille

SATEL on johtava toimintakriittisten langattomien yhteysratkaisuiden kehittäjä ja valmistaja. Rakennusteollisuudessa, kaivoksissa ja maataloudessa digitalisointi ja automaatio etenevät parhaillaan vahvasti, ja kehitys jatkuu lähivuosina voimakkaana koneiden ja laitteiden itsenäistä eli autonomista toimintaa kohti.

Mainittu kehityskulku edellyttää laajaa globaalin teknologiakentän kehittymistä mm. tekoälyn, anturiluennan ja turvasignaalien tarvitsemien langattomien tiedonsiirtoteknologioiden osalta. Panostaessamme yhä enemmän automatisoituvan ja autonomisten sovellusten tiedonsiirtotarpeiden toteuttamiseen haemme nyt maailmanluokan teknologiatiimiimme vahvistusta useisiin asiantuntijatehtäviin.

Projektipäällikkö – koneohjauksen kommunikaatioratkaisut

Haemme aktiivista ja oma-aloitteista projektipäällikköä. Sinulla on kyky suunnitella ja johtaa projektia innostamalla ja motivoimalla projektiryhmää. Hahmotat kokonaisuuksia ja mahdollisuuksia jatkokehitykselle sekä nautit usean projektin päällekkäisyydestä. Tehtävässä sinulla on mahdollisuus syventää osaamistasi laajempien projektikokonaisuuksien hallinnassa ja toimia osana asiakkaiden kehityshankkeita.

Projektipäällikön tehtävässä toimit tuotekehitysprojektien johtotehtävissä. Teet yhteistyötä myös asiakkaiden, kumppanien ja alihankkijoiden kanssa. Osallistut suunnitteluprosessien ja tarvittaessa myös muiden hankkeiden kehittämiseen ja sinulla on kokemusta etappikäytännöstä projektin läpiviennissä.

Tehtävässä menestyminen edellyttää vähintään muutaman vuoden kokemusta tuotekehitys-projektien vetämisestä sekä teknistä taustaa ohjelmisto- tai elektroniikkasuunnittelun parissa. Eduksi katsotaan kokemus koneohjauksesta, integraatiosta, TCP/IP-tuotteista tai radiolaitteista sekä aikaisempi kokemus tuotekehityksen Lean- tai Agile-menetelmistä.

Tarjoamme itsenäisen ja monipuolisen työnkuvan, jossa työntekijän omia vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita hyödynnetään ja kehitetään. Toimit osana motivoitunutta ja osaavaa tiimiä yhtiön strategisissa kärkihankkeissa.

 

Lisätietoja tehtävästä antaa tuotekehitysjohtaja Jussi Savolainen 9.11. ja 16.11. klo 13-14, p. 040 595 6711. Muina aikoina voit olla yhteydessä MPS-konsultteihin Catharina Kallio, p. 020 746 9686 tai Mikko Hurme, p. 020 746 9436. Täytä hakemuslomake palkkatoiveineen sekä liitä mukaan hakemuksesi ja CV:si tämän linkin kautta 19.11. mennessä.