SATEL täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Neljän vuosikymmenen aikana yritys on kasvanut globaaliksi tiedonsiirtokriittisten yhteyksien edelläkävijäksi ja innovoijaksi. Vahvan kehityksen taustalla ovat SATELin osaavat työntekijät, joiden huippuluokan asiantuntemus langattomassa radioteknologiassa on ollut keskeisessä roolissa – sekä asiakkaidemme ja kumppaneidemme pitkäaikainen luottamus ja yhteistyö.
Asiakkaidemme luottamus on mahdollistanut jatkuvan kehittymisen, osaamisemme syventämisen ja ratkaisujen tarjoamisen kriittisiin käyttökohteisiin ympäri maailmaa. Yhdessä olemme rakentaneet vahvan perustan luotettaville tiedonsiirtoratkaisuille, jotka toimivat siellä, missä olosuhteet ovat haastavat ja niillä on suurin merkitys.
Tällä viikolla juhlistamme SATELin 40-vuotista taivalta yhdessä maailmanlaajuisen jälleenmyyjäverkostomme edustajien kanssa Helsingissä. Tämä tarjoaa hienon mahdollisuuden kokoontua yhteen kumppaneidemme kanssa, vahvistaa yhteistyötä ja katsoa yhdessä tulevaisuuteen.
Juhlavuoden aikana SATEL tulee jakamaan tuoteuutisia sekä tarinoita matkamme varrelta – virstanpylväistä ja ennen kaikkea ihmisistä, jotka ovat olleet mukana rakentamassa menestystämme. Matka jatkuu edelleen, ja parhaat askeleet ovat vielä edessä.
Katseemme on tiukasti tulevaisuudessa. Olemme sitoutuneet kehittämään tiedonsiirtokriittistä teknologiaa entistä pidemmälle sekä tukemaan autonomisten työmaiden ja pitkälle automatisoitujen teollisuusympäristöjen kehitystä – yhdessä asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa.
Kiitämme kaikkia, jotka ovat osa tarinaamme.
Täältä pääset katsomaan SATELin eri vaiheta ja kehittymistä kohti nykypäivää menneinä vuosikymmeninä: 40 years of innovation in mission‑critical connectivity

